Kustannustehokasta ja uudenlaista puuelementtirakentamista As. Oy Oulun Aamukaste

Hartela-Forum Oy rakensi 2014-15 aikana Asunto-osakeyhtiö Oulun Aamukasteen Oulun Kiulukankaan kaupunginosaan. Kahdesta luhtitalosta, kahdesta paritalosta, yhdestä erillistalosta ja autokatoksesta koostuva taloyhtiö toteutettiin Pyhännän Rakennustuotteen PRT-Pro™ -puuelementein. Kohteessa on 41 asuntoa ja yksi liiketila. Oulun kaupungin vuokratontille elokuussa 2015 valmistunut kohde sisälsi 2 752 bruttoneliötä.

Arkkitehdin ajatukset

”As. Oy Oulun Aamukaste sijaitsee Kiulukankaan keskeisimmällä ja tärkeimmällä paikalla alueen pääkatujen risteyskohdassa ja keskusaukion laidalla. Rakennukset ovat kaksikerroksisia massoja, joissa julkisivuvärityksen jaksotuksella on viitattu Eurooppalaiseen townhouse-perinteeseen. Luhti- ja erillistalot on ryhmitelty varsin suuren keskeispihan ympärille, ja piha-alueelle on jätetty olemassa oleva metsäsaareke leikki- ja oleskelualueen vierelle. Pysäköinti on keskitetty pihan laidalle katos- ja avopaikkoihin siten, että ajoneuvoliikenne ei sekoitu jalankulkuliikenteen kanssa. Aamukasteen asuntojakauma on monipuolinen yksiöistä perheasuntoihin. Kaikilla asunnoilla on aurinkoinen oleskeluparveke olohuoneen jatkeena.” kertoo Arkkitehtitoimisto Veli Karjalainen Oy:n, arkkitehti Kari Kanniainen

Hartela, miksi Pyhännän Rakennustuote?

”Meillä on yhteinen intressi kehittää puurakentamista ja puuelementtien käyttöä. Ratkaisuiden kehittäminen yhteistyössä oli tärkeä kriteeri meille.Elementtiratkaisuun päädyttiin, koska rakennusaikaa haluttiin lyhentää ja kohteen aloittaminen talvea vasten puolsi elementtien käyttöä.Pyhännän Rakennustuotteen kanssa on yhteistyössä suunniteltu ja testattu kohteen kosteusteknistä toimivuutta.Uutta on ollut luhtikäytävien- ja parvekkeiden tekeminen puuratkaisulla (CLT). Ratkaisuun päädyttiin, osittain toteutusteknisistä syistä, mutta myös sen takia, että haluttiin kokemuksia puukerrostalorakentamista silmällä pitäen.Tähän mennessä työn turvallinen toteutus, sovitussa aikataulussa pysyminen ja yhteistyö etenkin kosteudenhallinnan osalta on toiminut moitteettomasti.” kertoo Samu Manninen Hartela-Forum Oy:n kehitysinsinööri.

Mitä hankkeessa oli uutta?

Ratkaisuiden  ja palveluiden hyödyt asiakkaalle:

As Oy Oulun Aamukaste

Osoite
Pilketie 2, 90630 Oulu

Rakennusliike
Hartela-Forum Oy

Rakennuttaja
Hartela-Forum Oy

Arkkitehti
Arkkitehtitoimisto Veli Karjalainen Oy

Rakennustyyppi
Erillistalo
Paritalo
Luhtitalo

Kerrosala
5 088 m²

Toimitustilanne
Toimitettu ja luovutettu

Käytetyt rakennusratkaisut
Ulkoseinäelementti
Väliseinäelementti
Välipohjaelementti
Naulalevyristikko

Referenssit

Länsisatama
As Oy Jyväskylän Puukuokka 2
Kainua, Kainuun uusi sairaala
As Oy Oulun Lokikirja
As Oy Turun Puulinna
Bittium Oyj:n pääkonttori
Rantaroustin koulu
Liikuntakeskus Zemppi
As Oy Oulun Saunametsä
As Oy Espoon Huhuilija
As Oy Kurrenkolo
As Oy Joensuun Pihapetäjä
As Oy Oulun Aamukaste
Koy Oulun Savottatien Palvelutalo
Pyhäjärven Terveyskeskus
Ritaharjun lisäkoulu
Metsokankaan lisäkoulu
As Oy Pyhäjoen Kirkonkulma
Uuraisten Seurakuntatalo
Sofiakylä 2
Hoivakoti Pieni Pelakuu
Koy Joensuun Rahtilippu
Rantsilan päiväkoti
Ounasrinteen Monitoimitalo
Näätämön kauppa
As Oy Kajaanin Kanttarelli
Alepa Tuomarila
Päivänsäde
Tammentuvan päiväkoti
As Oy Lumilyhdynpolku
As Oy Lumilinnanmäki
As Oy Ohrantähkä
Kajaanin jäteauto
As Oy Tervakosken Tilhi
As Oy Vihdin Ridalintie 1
As Oy Kajaanin Vahvero